Saikkua saikkua ja vielä kerran saikkua!

Joo, ei tainnu meikäläisen terveys kestää tuolla työpaikassa. Sääli, sillä ne rahat tulis kyllä tarpeeseen kun katsoo tulevaisuuden suunnitelmia. Nomand elämää tossa, ens kuun jälkeen parisen kuukautta sitten pistäytyy kotosessa Suomessa.


Huomenna kuitenkin, vapaata töistä ja pitämään Münchenin suomalaisen seurakunnan perhekerhoa !! Eka kerta  ja ehkä myös toka vikaa ohjaamana, toivottavasti tulee hyviä kertoja.  Ensin ajattelin, että mennään spontaanisesti ilman suurempia kaavailuja, mutta tänään toimistolla oli hiljaista, joten päätin alkaa tekemään edes pientä runkoa ensimmäiselle kerralle ilman aikataulua tosin.


Tänään tullu taas pohdittua...

Leppis, joka tahtoi oman ystävän

Leppis oli hyvin pieni ja yksinäinen. Leppiksellä ei ollut kavereita, vaikka se kävikin leppiksien päiväkotia. Leppis ei tuntenut kuuluvansa joukkoon ja muutkaan päiväkodin kävijät halunneet tutustua yksinään oleilevaan leppikseen. Leppis oli liian ujo kysyäkseen haluaisiko joku leikkiä hänen kanssaan. 

Eräänä nättinä päivänä Leppis kuitenkin saapui puistoon. Leppis huomasi kilpparin, joka oli hänen mielestä hilljainen sekä ujo ja myös vetäytynyt omaan kuoreensa, kuten hän. Leppis päätti rohkaistua ja antaa uudelle ystävyydelle mahdollisuuden. Leppis meni sen suurempia ajattelematta kysymään kilpparilta: "Voitaiskohan me leikkiä tänään yhdessä tai ehkä joskus myöhemmin, jos tänään ei sulle käy" Tää kilppari ei pahemmin piitannut pikkuruisen Leppiksen kysymyksestä vaan kohautti olkapäitään ja lähti jatkamaan matkaa kotiin tai ehkä rannalle. 

Leppis tuli siitä hyvin surulliseksi ja rupes miettimään: "Miksi kukaan ei halua olla mun kaveri? Mikä minussa on oikein vikana? Päästyään kotiin ennen yöunia Leppis päätti ristiä kätensä ja alkoi kysyellä uteliaana kysymyksiä Jumalalta: "Miks kukaan ei oo mun kaa?Miks oon erilainen, kun kaikki muut? Mistä mä löydän ystävän, joka pysyy mun vierellä koko elämän?"

Seuraavana päivänä tapahtui jotain merkillistä. Leppis meni taas päiväkotiin ja kuinka ollakaan muut päiväkodin kävijät alkoivat luoda häneen katseita ja hän sai huomiota osakseen. Eikä mennyt kuin pien tovi, kun Leppis leikki joi muiden päiväkotilaisten kanssa. Päiväkodista lähdettyään Leppis huomasi tutun kilpparin. Kuin sattumalta löytyi kilppari samaisesta puistosta mistä eilenkin. Kilppari pysäytti Leppiksen ja  pahoitteli huono päiväänsä. Hän kysyi Leppikseltä, että haluaisitko sinä kenties tänään tehdä jotain? Niinpä Leppis hymyili ystävällisesti ja vastasi: "Tottahan toki".

Kun katseensa kohottaa ja uskaltaa turvautua Jumalaan, niin Jumala vastaa. Pienissä erissä eikä aina välttämättä seuraavana päivänä kuten tässä tarinassa, mutta Jumala vastaa aina. Häneen puoleensa voimme kääntyä, kun omat voimat ei riitä.