Tovi vierähti taas ku piti opparin kanssa säätää.. Mutta hei olisi se sen arvoista, koska nyt tätä blogia kirjoitteleepi valmis yhteisöpedagogi.

Viimeset kuukaudet opparin ohella olen kokeillut hakea töitä ja urakka sen kuin vain jatkuupi. Tänään tajusin, että voisin olla huomenna lentokoneessa matkalla Meksikoon, mutta sen sijaan vietän aikaani Tampereella töitä hakien... Ei mee tasan onnenlahjat :D ehkä mä saan kesälle edes viikon mittaisen matkan aikaiseksi.

Tosiaan oon valamis yhteisöpedagogi, joka taisi rajata työnhausta pois maantieteellisesti vain Lapin seudun. Joo, oon miettiny kyllä ettei toi eteläinen Suomi tuu olee mikään helppo paikka asua, koska oonhan kuintenkin pohjimmiltaan isän pikkunen tyttö maalta! Se, että Suomessa en oo ton pahemmin rajannu työmahdollisuuksia johtuu myös osittain siitä,että olisin oikeesti valmis tekemän ees pienen pienen pätkän oman alan hommia ennnen kuin mietin mahdollista uranvaihtoa tai muuttoa ulkomaille.

Päässä pyörii vaan, että pakko saada töitä! Ensimmäisen työpaikan saannin sanotaan aina olevan vaikeaa ja se aiheuttaa ylimääräistä stressiä ja näin se on tehnyt myös mulle. En tosiaankaan vitsaillut siitäkään, että alanvaihto on suunnitteilla.. Olen selaillut kouluja Euroopassa ja sieltä on löytynyt varteenotettavia vaihtoehtoja. Yhteen kouluun ihastuin jo suunnattomasti se sijaitsisi Wienissä, joten minun täytyisi verestää saksankielen taitojani. Mutta ehkä kirjoittelen kuulumisiani taas huomenissa tai parin päivän sisällä!

Auf Wiedersehen oder Auf wiederhören!